Tulli ilmoituksen tekeminen nopeasti ja sääntöjen mukaan
Tulli ilmoituksen tekeminen meidän avulla helposti. Olemme apunasi kaikissa tulli-ilmoituksen tekemiseen ja muihin tullaukseen liittyvissä asioissa.
Tulli ilmoituksen tekeminen meidän avulla helposti. Olemme apunasi kaikissa tulli-ilmoituksen tekemiseen ja muihin tullaukseen liittyvissä asioissa.
Suomeen EU-alueen ulkopuolelta tuotavista tavaroista täytyy tehdä tulli-ilmoitus. Niistä on myös maksettava tullimaksut, kuten esimerkiksi mahdolliset maahantuontiverot.
Tarjoamme palvelut tulli-ilmoituksen tekemiseen sekä yrityksille että henkilöasiakkaille. Tunnemme Suomen tullin ja tullauksen käytänteet perinpohjaisesti. Avullamme teet tulli-ilmoituksen sääntöjen mukaisesti.
Tulli-ilmoitus tehdään sähköisesti ja lähetämme valmiin tulli-ilmoituksen sinulle sähköpostitse. Sinun ei tarvitse itse olla lainkaan yhteydessä tulliviranomaisiin.
Autamme myös esimerkiksi tulliselvityksessä, tullimaksujen selvittämisessä ja tullikoodeissa.
Lisäksi palveluihimme kuuluu kuljetukset maalla, merellä, ilmassa ja rautateitse.
Toteutamme kaikki kansainväliset kuljetuksetKuljetamme kaikki televisiota suuremmat tavarat (vähintään 0,25 kuutiota) aina aikataulussa, turvallisesti ja järkevään hintaan.
Palveluihimme kuuluu kuljetukset maalla, merellä, ilmassa ja rautateitse. Lisäksi tarjoamme avun kuljetuksien vakuuttamiseen.
Ylärajaa ulkomaille toimitettavan paketin koolle ei ole. Kuljetamme jopa kymmenien tonnien suuruiset lastit ja toteutamme myös erikoiskuljetukset.
Tarjoamme kansainväliset kuljetukset sekä yrityksille että yksityisasiakkaille.
Ole hyvä ja täytä lomake huolellisesti. Vähintään tarvitsemme sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitamme sinut.
"*" näyttää pakolliset kentät
Tarjoamme kaikenlaiset kansainväliset kuljetuspalvelut Suomesta ja Suomeen. Toimitamme kuljetuksesi perille aina aikataulussa ja turvallisesti.
Palvelemme asiakkaitamme henkilökohtaisesti ja nopeasti. Autamme tilauksen tekemisessä, eri kuljetusmuotojen lakisääteisissä vaatimuksissa, tullauksessa ja muissa kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä.
Olemme osa WCAworld-verkostoa, joka on maailman suurin huolintaliikkeiden muodostama yhteistyöverkosto. Jäsenyys antaa meille laajat kansainväliset resurssit ja luotettavat yhteistyökumppanit ympäri maailmaa.
Olemme osa WCAworld-verkostoa, joka on maailman suurin huolintaliikkeiden muodostama yhteistyöverkosto. Jäsenyys antaa meille laajat kansainväliset resurssit ja luotettavat yhteistyökumppanit ympäri maailmaa.
Huolitsijamme ja muut asiantuntijamme ovat apunasi kaikissa kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä. Vastaamme kyselyihin arkisin klo 9.00-17.00 vain minuuteissa ja palvelemme henkilökohtaisesti. Kysy lisää tai tilaa kuljetus.
Doris Lahi
doris@etslogistics.fiOta yhteyttä
+358 400 913 100