Siirry sisältöön

Kansainvälinen rahtikuljetus yksityisille

Meiltä kansainvälinen rahtikuljetus yksityisille aina aikataulussa, turvallisesti ja järkihintaan.

Kuljetamme kaikki televisiota suuremmat tavarat (vähintään 0,25 kuutiota). Palvelemme yksityisten rahtikuljetuksissa nopeasti ja henkilökohtaisesti. Emme tee kuljetuksia Suomen sisällä.

Ylärajaa kansainvälisen rahtikuljetuksen koolle ei ole. Suurimmat kuljetuksemme ovat kooltaan kymmeniä tonneja ja toteutamme myös kansainväliset erikoiskuljetukset. Esimerkiksi isommankin asunnon muutto tai veneen kuljettaminen onnistuu toimestamme sujuvasti.

Lisäksi tarjoamme avun kansainvälisten yksityisten rahtikuljetuksien tullaukseen.

Palvelemme rahtikuljetuksissa myös yrityksiä.

Pyydä tarjous

Moderni ja ympäristöystävällinen kalusto

Hyödynnämme yksityisten rahtikuljetuksissa monipuolista ja modernia kalustoa. Tarjoamme kuljetukseen parhaiten sopivan kuorma-auton ja vaunun tai lavan. Ympäristöä pyrimme kuormittamaan mahdollisimman vähän.

Et tarvitse omaa konttia

Järjestämme merirahtikuljetuksellesi myös kontin, eli et tarvitse omaa konttia. Kontti voi olla tarpeen esimerkiksi muutossa maasta toiseen.

Teemme konttikuljetuksina täyskonttikuljetuksien (FCL, Full Container Load) lisäksi myös osakonttikuljetuksia (LCL, Less than Container Load). Jos kuljetettavan tavaran määrä on pienempi, et maksa koko kontista.

Autamme sinua valitsemaan oikeanlaisen kontin kuljetettavan tavaran määrän, mittojen ja muiden ominaisuuksien mukaan.

Rahtikuljetus yksityisille aina kilpailukykyiseen hintaan

Seuraamme tarkasti eri kuljetusmuotojen hinnoittelua ja tarjoamme kuljetuksille aina kilpailukykyisen hinnan.

Kun tilaat rahtikuljetuksen, kerromme hintamme kerralla ja tarkasti. Antamamme hinta on ja pysyy ilman piilokuluja.

Helppo ja nopea rahtikuljetus yksityisille.

Palvelemme yksityisten rahtikuljetuksissa henkilökohtaisesti

Kun tilaat rahtikuljetuksen, nimeämme sinulle huolitsijan tiimistämme. Hän vastaa kuljetuksen toteuttamisesta tavaroiden toimittamiseen ja dokumentointiin asti. Sama huolitsija toimii yhteyshenkilönäsi kaikissa kuljetuksissasi.

Pyydä tarjous

Valitse helppo ja nopea rahtikuljetus yksityisille

  • Asiointi kanssamme on helppoa ja nopeaa. Kysy lisää ja tilaa kuljetus sähköpostitse, puhelimitse tai kätevällä tilauslomakkeella.
  • Toimimme tehokkaasti ja autamme sinua kaikissa kuljetuksesi vaiheissa. Asiakaspalvelumme on logistiikka-alalla Suomen nopein.
  • Kuljetukset joustavasti aikataulusi mukaan. Kuljetamme tavarat Suomesta ja Suomeen säännöllisillä lähdöillä.
  • Asiointi kanssamme on helppoa. Käytämme ymmärrettävää kieltä ja vältämme hankalia logistiikan termejä.

Pyydä tarjous

 

Tarjouspyyntö

Ole hyvä ja täytä lomake huolellisesti. Vähintään tarvitsemme sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitamme sinut.

"*" indicates required fields

This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Miksi ETS Logistics?

Tarjoamme kaikenlaiset kansainväliset kuljetuspalvelut Suomesta ja Suomeen. Toimitamme kuljetuksesi perille aina aikataulussa ja turvallisesti.

Palvelemme asiakkaitamme henkilökohtaisesti ja nopeasti. Autamme tilauksen tekemisessä, eri kuljetusmuotojen lakisääteisissä vaatimuksissa, tullauksessa ja muissa kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä.

  • Vastaamme kyselyihin vain minuuteissa (ma-pe klo 9:00-17:00)
  • Henkilökohtainen huolitsija aina apunasi
  • Kattava asiantuntemus ja neuvonta kaikissa kuljetuksissa

Tiimimme palveluksessasi

  • Tiimiimme kuuluu 15 osaavaa ja henkilökohtaisesti palvelevaa kuljetuksien asiantuntijaa.
  • Autamme sinua kaikissa kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä tilauksen tekemisestä tullaukseen.
  • Vastaamme kyselyihin arkisin klo 9.00-17.00 vain minuuteissa.

Yhteistyökumppaneitamme Suomessa

Huolitsijamme ja muut asiantuntijamme ovat apunasi kaikissa kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä. Vastaamme kyselyihin arkisin klo 9.00-17.00 vain minuuteissa ja palvelemme henkilökohtaisesti. Kysy lisää tai tilaa kuljetus.

Ota yhteyttä

Jana Samsonova

Skype

Ota yhteyttä

+358 9 427 228 75