Siirry sisältöön

Kansainvälinen laivarahti hinta

Meiltä laivarahti, jolla on järkevä hinta. Kuljetamme kaikki televisiota suuremmat tavarat Suomesta ja Suomeen.

Kansainvälisen laivarahdin hinta riippuu esimerkiksi kuljetusmatkan pituudesta sekä kuljetettavan rahdin mitoista ja painosta. Meiltä saat aina kilpailukykyisen hinnan laivarahdille.

Kuljetamme laivarahtina kaikki televisiota suuremmat tavarat (vähintään 0,25 kuutiota). Aina aikataulussa, turvallisesti ja järkevään hintaan. Ylärajaa laivarahdin koolle ei ole. Kuljetamme jopa kymmenien tonnien suuruiset lastit.

  • Hintamme on aina kohdallaan. Seuraamme tarkasti laivarahdin hinnoittelua ja tarjoamme rahdillesi kilpailukykyisen hinnan.
  • Kerromme hintamme kerralla tarkasti. Kun annamme hinnan laivarahdillesi, se on ja pysyy ilman piilokuluja.
  • Erityisesti arvokkaampiin laivarahteihin voi olla järkevää ottaa kattavampi vakuutus. Kauttamme saatava tavarankuljetusvakuus kattaa sekä tavaran että kuljetuksen arvon.

Palveluihimme kuuluu kuljetukset myös maalla, ilmassa ja rautateitse. Lisäksi tarjoamme avun tullaukseen.

Pyydä tarjous

Konttikuljetus tai Ro-Ro

Teemme laivarahtina konttikuljetuksia kaikkiin konttisatamiin ja kaikista konttisatamista, kuten Helsinki, Hamina, Kotka, Rauma ja Oulu. Vastaamme myös kontin kuljetuksista lähetyspaikan, satamien ja määränpään välillä.

Tarjoamme laivarahdille myös Ro-Ro-kuljetukset kaikkiin Ro-Ro-satamiin ja kaikista Ro-Ro-satamista, kuten Hanko, Vuosaari, Kotka, Turku ja Oulu.

Osakonttikuljetuksella edullisempi laivarahti hinta

Jos kuljetettavan tavaran määrä on pienempi, sinun ei tarvitse laivarahdissa maksaa koko kontista. Tarjoamme osakonttikuljetuksen (LCL), jolloin käytössäsi on kuljetettavan tavaran määrää vastaava osa kontista.

Et myöskään tarvitse omaa konttia. Tarjoamme laivarahdissa käyttöösi kontin, jonka valitsemme kanssasi kuljetuksesi sisällön ja koon mukaan.

Pyydä tarjous

Laivarahti hinta aina kohdallaan.

Valitse helppo ja nopea laivarahti, sekä hyvä hinta

  • Toimitamme merikuljetukset tarvittaessa ovelta ovelle. Järjestämme tavaroiden maantiekuljetuksen lähtöpaikasta lähtösatamaan ja kohdesatamasta lopulliseen määränpäähän.
  • Huolehdimme puolestasi laivarahdin rahtikirjoista. Annamme kuljetukselle konossementin (Bill of lading) yhdessä kuljetuksen toteuttavan varustamon kanssa.
  • Neuvomme laivarahdin toimituslausekkeiden määrittelyssä. Selvitämme kanssasi, mikä toimituslauseke on sopivin juuri kyseiselle kuljetukselle.
  • Toteutamme laivarahdin tavaran määrän ja laadun mukaan räätälöitynä. Vaihtoehtoina ovat täyskontti (FLC), osakontti (LCL) ja ro-ro.
  • Jos sinulla ei ole käytössä trukkia kontin lastaamiseen, nostamme kontin maahan ja takaisin kuorma-auton kyytiin nostolaitetta (sideloader) käyttämällä.

Pyydä tarjous

 

Tarjouspyyntö

Ole hyvä ja täytä lomake huolellisesti. Vähintään tarvitsemme sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitamme sinut.

"*" indicates required fields

This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Miksi ETS Logistics?

Tarjoamme kaikenlaiset kansainväliset kuljetuspalvelut Suomesta ja Suomeen. Toimitamme kuljetuksesi perille aina aikataulussa ja turvallisesti.

Palvelemme asiakkaitamme henkilökohtaisesti ja nopeasti. Autamme tilauksen tekemisessä, eri kuljetusmuotojen lakisääteisissä vaatimuksissa, tullauksessa ja muissa kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä.

  • Vastaamme kyselyihin vain minuuteissa (ma-pe klo 9:00-17:00)
  • Henkilökohtainen huolitsija aina apunasi
  • Kattava asiantuntemus ja neuvonta kaikissa kuljetuksissa

Tiimimme palveluksessasi

  • Tiimiimme kuuluu 15 osaavaa ja henkilökohtaisesti palvelevaa kuljetuksien asiantuntijaa.
  • Autamme sinua kaikissa kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä tilauksen tekemisestä tullaukseen.
  • Vastaamme kyselyihin arkisin klo 9.00-17.00 vain minuuteissa.

Yhteistyökumppaneitamme Suomessa

Huolitsijamme ja muut asiantuntijamme ovat apunasi kaikissa kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä. Vastaamme kyselyihin arkisin klo 9.00-17.00 vain minuuteissa ja palvelemme henkilökohtaisesti. Kysy lisää tai tilaa kuljetus.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

+358 9 427 228 75