Siirry sisältöön

Tullikoodit

Haasteena tullikoodit? Tullauksen asiantuntijamme on henkilökohtaisesti apunasi kaikissa tullikoodeihin ja muihin tullaukseen liittyvissä asioissa.

Tunnemme Suomen tullin ja tullauksen käytänteet perinpohjaisesti. Autamme sekä yrityksiä että henkilöasiakkaita tullikoodien selvittämisessä ja tullauksen hoitamisessa.

Maahantuonnissa Tulli tarvitsee tavaroiden tullikoodin, eli tullinimikkeen, laskeakseen mahdolliset maahantuontiverot oikein. Tullikoodin perusteella voi selvittää tavarasta esimerkiksi seuraavat asiat:

  • paljonko tietyn tavaran tuonti maksaa
  • onko sen tuonnissa tai viennissä rajoituksia tai kieltoja
  • voiko se saada etuuskohtelun, eli tulli on alempi tai sitä ei tarvitse maksaa ollenkaan.

Tarjoamme avun tullikoodien selvittämiseen ja tullauksen hoitamiseen sekä yrityksille että henkilöasiakkaille. Tunnemme perinpohjaisesti Tullin toimintatavat, mikä tekee asioinnistamme Tullin kanssa tehokasta.

Hoidamme puolestasi asioinnin Tullin kanssa. Tulli on yhteistyökumppanimme ja asiantuntijamme ovat päivittäin yhteydessä Tullin edustajien kanssa.

Autamme myös esimerkiksi tullimaksujen selvittämisessä ja hoitamisessa. Lisäksi palveluihimme kuuluu kuljetukset maalla, merellä, ilmassa ja rautateitse.

Pyydä tarjous

Tullikoodit helposti ja nopeasti

  • Hintamme ovat aina kohdallaan. Seuraamme tarkasti tullauksen palveluiden hinnoittelua ja tarjoamme tullikoodien selvitykselle kilpailukykyisen hinnan.
  • Tullauksen asiantuntijamme on henkilökohtaisesti apunasi kaikissa tullikoodeihin ja muihin ja tullaukseen liittyvissä asioissa.
  • Kun käytät palveluitamme toistuvasti, sama henkilö tiimistämme toimii yhteyshenkilönäsi.
  • Tullikoodien lisäksi autamme tarpeen mukaan myös tullauksen asiakirjojen hallinnassa (kauppalasku, pakkausluettelo jne.). Jos asiakirjat eivät ole kunnossa, tullausta ei voida tehdä.
  • Voit käyttää tullauspalveluamme riippumatta siitä, tapahtuuko tavaran kuljetus meidän vai jonkun muun yrityksen toimesta.
  • Toimimme tullauspalveluissa läpinäkyvästi. Kerromme huolellisesti, miten kuljetuksesi tullimaksut ja arvonlisäverot lasketaan.

Pyydä tarjous

Tarjouspyyntö

Ole hyvä ja täytä lomake huolellisesti. Vähintään tarvitsemme sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitamme sinut.

"*" indicates required fields

This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Miksi ETS Logistics?

Tarjoamme kaikenlaiset kansainväliset kuljetuspalvelut Suomesta ja Suomeen. Toimitamme kuljetuksesi perille aina aikataulussa ja turvallisesti.

Palvelemme asiakkaitamme henkilökohtaisesti ja nopeasti. Autamme tilauksen tekemisessä, eri kuljetusmuotojen lakisääteisissä vaatimuksissa, tullauksessa ja muissa kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä.

  • Vastaamme kyselyihin vain minuuteissa (ma-pe klo 9:00-17:00)
  • Henkilökohtainen huolitsija aina apunasi
  • Kattava asiantuntemus ja neuvonta kaikissa kuljetuksissa

Tiimimme palveluksessasi

  • Tiimiimme kuuluu 15 osaavaa ja henkilökohtaisesti palvelevaa kuljetuksien asiantuntijaa.
  • Autamme sinua kaikissa kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä tilauksen tekemisestä tullaukseen.
  • Vastaamme kyselyihin arkisin klo 9.00-17.00 vain minuuteissa.

Yhteistyökumppaneitamme Suomessa

Huolitsijamme ja muut asiantuntijamme ovat apunasi kaikissa kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä. Vastaamme kyselyihin arkisin klo 9.00-17.00 vain minuuteissa ja palvelemme henkilökohtaisesti. Kysy lisää tai tilaa kuljetus.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

+358 400 913 100